mystinen metsätyömies

Mitä ihmiset tekivät ennen internetin keksimistä?

  • Uhri- tai lapinraunio keski- tai rauta-ajalta :)
    Uhri- tai lapinraunio keski- tai rauta-ajalta :)
  • Keski- tai rauta-aikainen kivirakennelma.
    Keski- tai rauta-aikainen kivirakennelma.

Ihmisen erottaa muista eläimistä eräs olennainen  taipumus. Ihminen on nimittäinkin ainoa eläinlaji, jolla on selvästi ihan liikaa vapaa-aikaa rakennella kaikenlaisia monumentteja muistuttamaan jälkipolvia omasta lyhytaikaisesta olemassaolemisestaan täällä jaetussa todellisuustilassa.

 

Esimerkiksi Gizan suurilla pyramideilla, Baalbekin temppeleillä, Machu Picchun vuoristokaupungin kivirakennelmilla ja Pääsiäissaarten veistoksilla ei ole enää kovinkaan suurta käytännön merkitystä nykyihmisen tai luonnon hyvinvoinnin kannalta.  Niidenkin rakentamisiin on silti uhrattu miljoonia työtunteja ja kehitelty samalla erityisiä logistisia ja muotoilullisia ratkaisuja jopa useiden satojen tonnien painoisten kivilohkareiden  työstämiseksi lähes millin tarkalla toleranssilla oikean muotoisiksi ja niiden kuljettamiseksi varsinaisille monumenttien pystytyssijoille.

 

Teknologisen kehityksen ja ehken myös  yleissivistävän koulutuksen yleistymisen myötä konkreettinen monumenttirakentaminen on tosin menettänyt asemansa elämiselle merkitystä antavana suoritteena - yksilökeskeisessä maailmassa on turha kuvitellakaan ihmisten ryhtyvän  kasaamaan esimerkiksi 143 metriä korkeaa ja sivuiltaan 240 metriä leveää kivipyramidia jonkun valtion päämiehen muistomerkiksi. 

 

,,,,

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Ennen internettiä luettiin, harrastettiin ja hengailtiin. Käytiin katsomassa niitä muinaisia kivikasoja ja pyramideja. Siellä voi ratsastaa kamelilla kolikon hinnalla ja käydä ihmettelemässä pyramidien kammioita ja pitkiä, korkeita ja kapeita käytäviä. Ja haistella makeaa eksoottista ilmaa.

Keräily -ja metsästyskaudella aika kului jokapäiväisessä keräilyn touhussa, johon osallistui koko heimon väki.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Elämälle tarkoitusta on ennen haettu jostain lähialueen konkreettisista ominaisuuksista ja rakennettu niistä sitten pysyviksi tarkoitettuja muistimerkkejä ankkuroimaan oma käsitys olevaisuudesta...

Gizan suuret pyramidit ja muut sen aikaiset rakennelmat ja kiviesineet ovat siitä merkillisiä artefakteja, että niiden valmistaminen sen aikaisella teknologisella tietämyksellä on periatteessa mahdotonta - kuitenkin ne ovat olemassa muistuttamassa väkivallan l. joukkovoiman (väen valta) ja määrätietoisuuden mahdista,,,

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Pyramideja on arveltu jopa eilienien tekemiksi...Pyramideja rakennettiin kai lähinnä hautapaikoiksi, ja ziggurateja eri jumalien palvontakohteiksi, muinoin, n. 5 000 vuotta eaa.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #3

Pyramideista ei liene jäljellä ainoitakaan rakennuspiirustuksia tai -suunnitelmia joista arkeologit saisivat osviittaa käytetyistä menetelmistä. Mikä on sekin merkillinen asia, koska tuollaisia tarkkaan mitoitettuja ja vaakasuoraan asennettuja kivikasoja ei pystytetä ihan vain tupakkiaskin kanteen piirretyn pohjapiirustuksen avulla.