mystinen metsätyömies

Kaikki blogit puheenaiheesta Leipominen

Rosvochurrot, ah mitä herkkua!

Laita silmäsi hetkeksi kiinni. Kuvittele mielessäsi lapsille suunnattu keittokirja.

Suurella todennäköisyydellä näet nyt suurikokoisen, värikkään kirjan. Kirjan, jossa on suuria kuvia ja helppoja ohjeita. Ohjeita, joissa aikuiset leikkaavat ja paistavat kaiken. Jos tuuri käy, lapsi saa ehkä käyttää tehosekoitinta. Olen aina inhonnut lapsille suunnattuja keittokirjoja, sillä ne ovat yhdeksänkymmentäprosenttisesti roskaa. Suuria, hassuja kuvia ja terveellisiä smoothieohjeita. Tai vaihtoehtoisesti ohjeita, joista saa olonsa sokeriällöksi vain katsomalla ensimmäistä reseptiä.

Tummasuklaa-viskikakku & työharjoittelublogi vol. 2

Isänpäivä tuli ja meni. Isänpäivä on hyvä tekosyy saada ihmiset syömään kakkutekeleitäni, joten pyöräytin isän kunniaksi tummasuklaa-viskikakun. Ohje on alunperin täältä. Muokkasin sitä tosin hieman.

Tummasuklaa-viskikakku

 

Pohja

175 g kaurakeksejä 

1-2 tl fariinisokeria
50-75 g voita sulatettuna

Voiko valmisaineilla saada aikaan hyvää?

Olen aina inhonnut valmisaineista tehtyjä ruokia, kastikkeita, kakkuja ja ties mitä. (EDIT// Tarkoitan tällä siis kaupan halvimpia mokkapala-tomaattipasta-jauhoja. Ja näitäkin syön jos nälkä on.) Ensimmäistä kertaa teen tähän todella poikkeuksen. Syynä on Betty Crocker-merkin Red velvet cake-valmisainepaketti. Kyllä, vain paketti. Koska pakkaus näytti hyvältä, ajattelin ostaa paketillisen ja kokeilla. Ostin myös saman merkin valmiin kuorrutteen.

Kasa kakkua!

Kun on kesä, on myös liikaa aikaa. Tänä kesänä olen aikalailla omistautunut erilaisille kakuille. Kolme parasta ovat tässä:

Vadelma-sitruunapiirakka

Tässä piirakassa oli marenkipohja. Sen päälle tuli sitruunatahnasta ja kermavaahdosta (ja kai jostain muustakin) tehty sitruunamössö, ja sitten vielä sen päälle vastaava mössö vadelmasta. Lisäksi päällä on tuoreita vadelmia. Tämä piirakka oli helppo ja mukava tehdä, ja rakastin sitä siihen asti, kunnes otin sen jääkaapista.

10 vuotta! + maailman paras piirakkaresepti

Kuten otsikosta saattaa lukea, kymmenen vuotta täyttyy. Missä? No teatterissa tietenkin! Tämä on kymmenes vuoteni Vekarateatterin iloisena oppilaana, ja voin vain todeta, että minulla on maailman paras harrastus. Tämän kunniaksi päätin sitten ilahduttaa tämänhetkistä ryhmääni piirakalla. Vaikka kinuski jäikin hieman löysäksi, rääppiäiskulhon perusteella kehtaisin sanoa, että tämä piirakka tulee katoamaan ja nopeasti. Näin ollen, resepti! (Ja sehän on otettu täältä.

Julkaise syötteitä